Hirtetyksi, revityksi ja paloiteltavaksi (engl. hanged, drawn and quartered) tuomitseminen oli lähinnä Englannissa käytetty rangaistus maanpetoksesta ja majesteettirikoksesta. Sitä on myöhemmin usein pidetty julman kuolemanrangaistuksen perikuvana. Se langetettiin rikoksesta, joka katsottiin vakavammaksi kuin murha tai muu tavallinen kuolemalla rangaistava teko. Rangaistus langetettiin Englannissa ainoastaan miehille. Maanpetoksesta tuomitut naisetpoltettiin roviolla.
Rangaistuksessa tuomittu raahattiin hirttopaikalle ja ripustettiin hirteen, mutta otettiin pois hirrestä ennen kuolemaa. Tämän jälkeen hänen sukuelimensä leikattiin, vatsa avattiin jasisäelimet poistettiin yksi kerrallaan ja poltettiin tuomitun silmien edessä. Lopuksi kaula katkaistiin ja ruumis jaettiin neljään osaan, joiden kohtalosta päätti monarkki.
Rangaistus syntyi 1200-luvulla ja sitä käytettiin viimeisen kerran vuonna 1782 skotlantilaistavakoojaa David Tyrietä vastaan. Tämänkin jälkeen tuomioita langetettiin, mutta toimenpidettä ei toteutettu koko raakuudessaan. Rangaistus poistui laista vuonna 1870. Tunnettuihin tällä tavalla teloitettuihin kuuluvat muiden muassa keskiajan skotlantilainen kapinallinen William Wallace ja 1600-luvun ruutisalaliitossa mukana ollut Guy Fawkes. Fawkes tosin onnistui tekemäänitsemurhan hirttämisvaiheessa.
Jälkeenpäin on voitu ironisesti todeta, että mikäli Yhdysvaltain vapaussota (1776–1783) olisi päättynytkin brittien voittoon, olisi vallankumouksen johtajat, mukaanlukien Yhdysvalloissa kansallissankareiksi kohotetut itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajat, tullut teloittaa tällä tavalla.
No comments:
Post a Comment